headhunterin paljastuksia, osa 1

Headhunter, suorahakukonsultti, Wiktionaryn mukaan "A savage who cuts off the heads of his enemies, and preserves them as trophies", vapaasti käännettynä: "villi-ihminen, joka katkaisee päät vihollisiltaan ja säilyttää ne palkintoina".

Wou, aika villiä, tällaiseksiko tituleeraan itseäni? Tunnistanko tästä itseni?

Jotta headhunter, eli sivistyneemmin suorahakukonsultti, pärjää tänä päivänä, tarvitaan aikamoista viidakon lakien noudattamista. Kuinka niin, joku kysyy. No, kilpailu on kovaa, ja kovenee entisestään. Ammattilaisia on, mutta mistä heidät erottaa?

Markkinoi, mainosta, kerro mitä osaat, missä olet hyvä, mutta jos aiot pärjätä, älä kerro puutteistasi tai osaamisesi aukoista. Tämän päivän rokkaavat ilmaisut ovat: "innovatiiviset rekrytointimenetelmät", "toimimme 25 maassa", "yhtenäiset prosessit", "monipuoliset palvelut", "löydämme etsimäsi tehokkaammin ja halvemmalla", jne. jne. Ostava asiakas sokaistuu teknologiasta, kansainvälisyydestä, 20 vuotta vanhasta brändistä, ihan mistä vaan, mistä hän uskoo, että hän saa avun itselleen. Lopputulos voi olla kuitenkin jotain ihan muuta. Se, mitä hän todellisuudessa saa, voi olla alalla juuri aloittaneiden keltanokkien, mutta myyntitykin korulauseilla varustettujen juniorien kokeiluja, tai ehkä urallaan tympiintyneiden ja kyynistyneiden henkilöiden suoraviivaisia tulkintoja pelkän kädenpuristuksen perusteella.

Jotain perää tuossa vanhakantaisessa käännöksessä on, jossa kerrotaan, että headhunter kerää päänahkoja ja esittelee niitä palkintoinaan, sanon alalla jo useamman vuoden työskennelleenä.

"Olen headhunter, olen myynyt sieluni rahasta". Näin esitteli itsensä noin 15 vuoden takaa entinen kollegani, huumorimielessä toki, mutta psykologi-ammattikuntaa edustavana takana oli varmasti muutakin kuin pelkkää huumoria. Hän esitteli itsensä psykologien kokoontumisessa ikään kuin häpeillen, ja sai vastata esimerkiksi kysymykseen: "miten voit tehdä työtäsi firmoille, jotka ostavat ihmisiä?" ja "Kuinka voit hyväksyä sen, että raha on valtaa?". Se, kenellä on varaa maksaa, saa parhaat ihmiset? Niinkö?

Onneksi asia ei ole näin yksioikoinen ja kylmä. Onneksi ihminen ei ole näin ostettavissa. Vaikka yritys maksaisi headhunterille maltaita, ei hän saa oikeita ihmisiä liikkeelle pelkän rahan voimalla. Onneksi tänä päivänä alkavat muut arvot nousta tärkeämmiksi, nuori sukupolvi, y-generation, osaa vaatia muutakin kuin hyvää kompensaatiota. Ja osaava HR tietää, että raha on väliaikainen motivaattori, sillä ei saada pitkäkestoisia ratkaisuja. Young generation haluaa työltään mielekkyyttä, joustavuutta vapaa-ajan ja privaattielämän tarpeisiin. Se, että työskennellään 16-tuntisia työpäiviä, on vanhanaikaista. Jos stressaat työn paljouden takia, olet vanhanaikainen, tiesitkö sen? SOK:n pääjohtajan tehtävästä luopuva Arto Hiltunen sijoittui Optio-lehden lukijakyselyssä kärkisijoille, kun haettiin parhaita johtajia. Hän sai tunnustusta siitä, että on inhimillinen, hyvinvoinnin puolustaja, hyvä henkilöjohtaja. Traagista kyllä, hän joutui todistamaan tämän todeksi oman terveytensä uhalla, hän katsoi että hänen oli pakko luopua urastaan säilyttääkseen terveytensä, laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Voiko psykologi toimia uskottavasti headhunterina? Psykologihan on ihmisten auttaja, yksilötasolla toimija, aiheellisten kysymysten esittäjä, miksi teet sitä, mitä teet; mitkä ovat draiverisi, mihin pyrit, mistä saat tyydytystä elämässäsi...

Itse näen psykologin roolin headhunterina kylläkin ihmisten auttajana. Henkilö, joka lähtee headhunterin keskusteluun mukaan, on a) jollain tasolla tyytymätön omaan rooliinsa tämänhetkisessä työssään b) utelias kuulemaan, mistä on kysymys c) imarreltu siitä, että hänestä ollaan kiinnostuneita, vaikka hänellä ei olisi mitään tarvetta hakea mitään uutta

Mikä näistä motiiveista lähteä keskusteluun mukaan on hyväksyttävä tai sallittu? Periaatteessa kaikki, sillä yksilötasolla meistä jokainen kaipaa tunnustusta, hyväksyntää, huomiota, kiinnostusta. Tähän tarpeeseen headhunter osuu. Laajemmin ajateltuna onko kyse siitä, että henkilö ei ole omassa organisaatiossaan kokenut näitä edellä mainittuja asioita, saanut tunnustusta, hyväksyntää, huomiota, kiinnostusta? Väitän, että yksilöpsykologisesta näkökulmasta ajateltuna kyse on juuri tästä. Ja siksi olenkin jo pitkään puhunut siitä, että haastan omassa työssäni työnantajat pitämään huolta työntekijöistään! Mitä paremmin työntekijät voivat työssään, sitä vaikeampaa headhunterin työstäni tulee, ja vice versa, mitä huonommin työntekijät voivat työssään, sitä helpompaa minulla on.

Tulen tässä blogissa pitämään headhunterin paljastuskirjaa. Tulen kertomaan säännöllisesti siitä, miltä headhunterin työ reaalisesti näyttäytyy, miten asiakastyö ja ehdokkaiden hankinta sujuu. En ole sidottu kauniisiin korulauseisiin tai siihen, miten suorahakukonsultin pitäisi käyttäytyä, jotta hän olisi uskottava.

Ole mukana, ja kerro kommenttisi teksteistäni.

Palataan ensi viikon perjantaina.

/Headhunter